Blogi 2/4: Mikä tekee toimivan ekosysteemin?
Mitä tarkoittaa toimiva ekosysteemi? Kansallisen hahmoterapian näkökulmasta kannattaa muistaa, että Suomessa on jo lähihistoriassa syntynyt ainakin yksi ekosysteemi orgaanisen kasvun kautta, nimittäin Nokia-ekosysteemi 1990-luvulla. Nokian tarinasta ja siihen elimellisesti liittyvästä Oulun ihmeestä olemme saaneet lukea paljonkin, mm. vasta julkaistussa selvityksessä innovaatioympäristöjen ja ekosysteemien kehityksestä.[1]
Mitä me siis olemme oppineet ekosysteemien toiminnasta? Ainakin seuraavat asiat luonnehtivat ekosysteemien toimintaa:
Ekosysteemin toimijoiden välistä luottamusta ja sen varaan rakentuvien näkemyksellisten valintojen merkitystä on vaikea väheksyä. Usein ongelmat tulevatkin ekosysteemeihin siinä vaiheessa, kun pitäisi alkaa tehdä valintoja. Kysymykseksi nousee: kuka valitsee, kenen puolesta ja kenen ehdoilla yhteistyötä tehdään? Tämä voi ratketa esimerkiksi neuvotteluprosessissa, jossa jokin taho fasilitoi keskusteluja kumppaneiden välillä ja auttaa löytämään kompromissin. Vielä useammin käytännössä näyttää siltä, että ns. aito toimiva ekosysteemi muodostuu yhteisen päämäärän ja arvojen sekä jonkin verkostoa kokoavan veturin, usein vähän suuremman yrityksen, arvoketjun ympärille. Näissä oloissa ekosysteemiin liittyy tai (itse-) valikoituu jäseniä, jotka ovat valmiiksi yhteensopivia tai ovat valmiita kompromissiin.
Tässä piilee ulkopuolelta synnytetyn ekosysteemin ansa: esimerkiksi inklusiivisuuden ja tasapuolisuuden nimissä kootun tasakokoisen ja tasavahvan yritysjoukon kerääminen, jota yhdistää enemmän toimipaikan sijainti tai kuuluminen johonkin edunsaajaryhmään kuin perustavanlaatuiset yhteiset intressit, johtaa todennäköisesti erittäin pitkään neuvotteluun ja/tai taskulämpimään kompromissiin. Tämä siksi, että ekosysteemin liima on yhteinen päämäärä ja kyky luoda enemmän arvoa yhdessä kuin erikseen, ei sijainti jonkin viranomaisen toimialueella tai kuuluminen jonkin politiikkatoimen ennalta määriteltyyn edunsaajaryhmään. Ekosysteemin veturin ei tarvitse myöskään välttämättä olla valmiiksi suuryritys, mutta sen pitää olla aktiivisesti laajentumaan pyrkivä, kansainvälisesti verkottunut ja näkemyksellinen.
Ekosysteemin liima on yhteinen päämäärä ja kyky luoda enemmän arvoa yhdessä kuin erikseen, ei sijainti jonkin viranomaisen toimialueella tai kuuluminen johonkin edunsaajaryhmään.
Strategiset huippuosaamisen keskittymät (SHOKit) voidaan nähdä varsinaisen ekosysteemipolitiikan ensimmäisenä sukupolvena, yrityksenä toisintaa Nokian ympärillä tapahtunut ekosysteemikehitys eri aloilla. SHOKien valuvika tässä suhteessa oli se, että ne perustettiin vanhojen teollisuudenalojen rajojen mukaisesti. Lähtöasetelma oli siis hyvin perinteinen ja osin sulkeutunut, minkä lisäksi toimijoiden väliset asetelmat ja vanhat jännitteet periytyivät suoraan SHOK-ohjelmiin. SHOKeja perustettaessa ja rahoitusehtoja muotoillessa ajatus oli tuoda kaikki alan tai alojen, myös keskenään suoraan kilpailevat, toimijat yhteen ja jakaa teollisoikeudet kaikkien kesken. SHOK-ohjelmien osallistujaverkostot muodostuivatkin käytännössä liian laajoiksi ja yhteydet toimijoiden välillä pahimmillaan hyvin pinnallisiksi. Yhdessä idealistisuuteen asti avoimen IP-politiikan ja laajojen, mutta ohuiden verkostojen kanssa yhteiset päämäärät ja toimijoiden luottamus jäivät myös ohueksi, mistä aiheutui omia haasteita tulosten kaupalliseen hyödyntämiseen suhteen[2]. SHOKeilta kestikin 10 vuotta rakentaa robustit verkostot ja toimintatavat perinteisten alojen väliseen yhteistyöhön.
Sinällään SHOK-ohjelmasta voidaan kuitenkin edelleen oppia, SHOKeissa muodostui hyviä käytäntöjä esim. ohjelmien kokoamisen suhteen kuten perusperiaate että konsortiossa on oltava aina kova ydin sitoutuneita vakiintuneita yrityksiä joilla on jo toistuvia näyttöjä innovaatioiden skaalaamisesta ja vastaavasti uusia kumppaneita jotka osoittavat sitoutumisen yhteisiin tavoitteisiin, ja tähän liittyvä vuosittainen seuranta ja konsortion muokkaaminen tarvittaessa. SHOK-ohjelmaa voidaan käyttää myös mittakaavana ekosysteemien luomiseen tarvittavista panoksista: SHOK-ohjelman noin 10 vuoden aikana ohjelmaan investoitiin julkista rahoitusta noin miljardi euroa ja yksityistä 2-3 kertainen määrä. Näiden investointien tuloksena syntyi kaksi itsekantavaa ”miljardiluokan” ekosysteemiä, DIMECC ja CLIC Innovation, jotka molemmat syntyivät olemassa olevien yritysten kohtaamisessa toimialarajojen yli; DIMECCin toimialaa on koneenrakennuksen ja muun valmistavan teollisuuden digitalisointi ja CLICin puolestaan kiertotalouden tuominen prosessiteollisuuteen ja bio-pohjaisten materiaalien kehittäminen.
[1] Laasonen et al. 2019, Selvitys innovaatioympäristöjen ja -ekosysteemien menestystekijöistä sekä julkisen sektorin rooleista kehityksessä, Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2019:32, Hyry, M. 2004. Industrial growth and development in Northern Finland: the case of Oulu 1970–2002. Coventry University, PhD Thesis; Herala, J., Simonen, J. & R. Svento 2017. Oulun seutu äkillisen rakennemuutoksen alueena. Kansantaloudellinen aikakauskirja. – 113. vsk. – 2/2017
[2] Lähteenmäki-Smith et al. “Licence to SHOK?” – External evaluation of the strategic centres for science, technology and innovation, Publications of the Ministry of Employment and the Economy, Innovation 1/2013.; Piirainen, K.A., Alkaersig, Li-Yin, Lähteenmäki-Smit, Raivio, 2018. The Reverse Tragedy of Commons: An Exploratory Account of Incentives for Under-exploitation in an Open Innova-tion Environment, Technology Analysis and Strategic Management, Vol. 30 No. 3, 268-281
Neliosaisessa blogisarjassa 4FRONTin vanhempi innovaatiopolitiikan asiantuntija ja innovaatiojohtamisen dosentti Kalle A. Piirainen pohtii viimeaikaisten hankkeiden opetuksia miljardin euron ekosysteemien rakentamiseen. Sarja julkaistaan neljässä osassa peräkkäisillä viikoilla ja tämä on sarjan toinen blogi.
- SHARE:
